×

Virhe

[OSYouTube] Alledia framework not found

Vappunäyttely - eka kerta veteraaneissa

Tänään Lahdessa oli Vappunäyttely, ryhmis. Koda osallistui ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan. Tuomarin vaihdos ei tehnyt suunnitelmiin muutosta ja lopputuloskin oli sellainen, ettei jälkeenpäinkään harmita. Sää oli aurinkoinen, mutta kova tuuli teki siitä kuitenkin melko kylmän. Oltiin tästä kuitenkin iloisia, koska vesisadetta povattiin vielä alku viikosta!

Tuomari oli suht tuntematon ja jokseenkin skeptinen olinkin sen suhteen, että millaisia tuloksia ja arvosteluja pudottelee. Yllätys oli ihan jees, ettei tuomari ollutkaan eri-automaatti ja tutki koiran ihan kiinnostuneen oloisesti. Kohteli koiria nätišti ja oli muutenkin mukava, uskaltaisin siis uudelleenkin viedä hänelle koiria.

Tuomarina Pedro Sanches Delerue. Koikkereita oli mukana 8kpl, ainostaan Keira jäi pois tuomarinmuutoksen vuoksi. 1 narttu pentu (Baronessa Bursztynowy Zakątek), 1 avoimenluokan uros (BA Timen Trofimus), 1 valiouros (BA Daiver Deventer), 2 veteraaniurosta (Koda ja BA Jemeko Jelle), 1 juniorinarttu (Bella Belleza´s ? ) ja 2 nuorta narttua (Mila ja Hilary).

Kodan esiintyminen meni ihan kivasti vaikka ei oikein malta seisoa aloillaan. Pöydällä tuomari kehui Kodan olevan tosi iloinen poika :) ja olihan se sitä kyllä. Arvostelukin oli ihan ok, ei mitään uutta eikä ihmeellistä. Näillä eväillä Kodalle ERI. Hessun kanssa kierros ympäri ja Kodalle SA sekä samalla myös ROP-vet! PU-kehään pääsi vain kaksi koiraa eli Koda ja Timi. Kodalla oli onni myötä ja nappasi PU1-sijoituksen! Narttujen jälkeen vielä Milan kanssa kierros ympäri; Koda ROP ja Mila VSP kera sertin. Hilarylle sitten meni vara-serti. Iltapäivän isoissa kehissä saatiin juosta kiertos ja ulos. Onnea kilpakumppaneille hyvistä tuloksista!

Arvostelu:
"Big size. Excellent condition. Excellent head & expression. Good neck & topline.
Deep chest. Strong front. Excellent movement. Correct coat with excellent color."  
Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä.
VET ERI1 SA PU1 ROP & ROP-vet

Muutaman viikon päästä sitten seuraava näyttely ja sieltä odotan vain mielenkiinnolla arvostelua, sijoituksia en uskalla toivoa :) Hannele Jokisillalle on oltu menossa vuosien varrella ties kuinka monta kertaa, mutta koskaan ei ole onnistunut. Nyt todella toivon, että tuomarinmuutosta ei tule!

Lisäys.
Tänään lauantaina Kodalla on vapaapäivä. Tai ainakin iltaan saakka. Voi olla, että pieni paniikki persuksissa lähdetään käväisemään hallilla pienien treenien verran. Tai jos paniikki ei iske, niin kertaillaan naksuttimen kanssa juttuja kotona. Huomenna siis rallykisat ja Koda starttaa ensimmäisten joukossa. Toistaiseksi Koda on tänään malttanut kivasti nukkua eilisen näyttelyä pois mielestä ja vähän varmaan viime yötäkin. Jesse käveli yöllä pimeässä Kodan päälle... Mitään ei onneksi sattunut, Koda vähän säikähtäneenä murahti ja sitten mököttäen kapusi takaisin sänkyyn nukkumaan. Niin reunalle ja ihan pienelle kerälle, että ajattelin, että eikö olisi suosiolla voinut nukkua lattialla? Ihme ja kumma ei pudonnutkaan lattialle, mutta paikkaakaan ei vaihtanut koko loppuyönä. On se joskus rankkaa olla pieni koira...

Kuva otettiin tänään vähän mälsästi sisällä, koska eilen en jaksanut tuulessa hommaan alkaa ja tänään satelee taas vettä...

Kommentointi estetty. / Comments are now closed for this entry

Arkisto

© 2015 Sanna Pyykkönen. Sisällön kopionti kielletty. All Rights Reserved.