×

Virhe

[OSYouTube] Alledia framework not found

Agility SM 2012, lauantai

Ensimmäinen päivä SM-kisoissa takana, joukkuekisa. Ja tyylillä vedettiin eka rata tätä sorttia. Koda starttasi joukkueen toisena koirana. Muuten hyvä rata, mutta ensimmäisen puomin alastulon osumista epäilin. Mutta ihan toisenlainen ongelma odotti maalissa, ajanotto ei ollut käynnistynyt. Toiseen kertaan jouduttiin siis radalle jossa virheitä ei laskettaisi vaan ekan radan virhepisteet merkitsisivät, mutta hylky olisi hylky. No keppien jälkeen tuli yllättäen hylky ja radalta ulos ja koira kävelylle Jessen kanssa. Sitten kuulutettiin takaisin tuomareiden kanssa keskustelemaan. Ylituomari kehotti radalle vielä kerran tekemään suoritusta josta vain aika katsottaisiin ja hylyn tullessa aika olisi ihanneaika. Ihanneaika alittui 4s, yksi rima tippui, mutta sen ei siis väliä. Hellettä oli noin +30 joten kuuma oli. Radan jälkeen Koda pääsi pulahtamaan lampeen. Sitten selvisi myös, että puomilta oli annettu vitonen, mutta tuomari oli sen samantien korjannut pois (en tiedä kumpi tuomari nosti vitosen). Eli kaiken kaaoksen jälkeen tulos nolla! Ihanneaika 47s., aikavirhe -4,13s., nopeus 3,95m/s, ratavirheitä 0.

Lopulta joukkueen sijoitus oli 11. eli ei hassumpi ainakaan omasta mielestäni! Arppa & Nonnih vitonen ja hieman yliaikaa, Sari & Tuikku nolla, Kim & Popi vitonen.

Huomanna sitten yksilökisa...

Kommentointi estetty. / Comments are now closed for this entry

Arkisto

© 2015 Sanna Pyykkönen. Sisällön kopionti kielletty. All Rights Reserved.