×

Virhe

[OSYouTube] Alledia framework not found


Ihan vain pari kivaa kännykkäräpsäisyä. Luumupuu on esittänyt viikonverran vaahtokarkkia pihan perällä ja päärynäpuukin on jaksanut kukkia useamman päivän. Sääennuste näytti siltä, että illalla ja yöllä saattaa tulla vettä sen verran, että hennot kukkaset voivat olla aamulla menneen talven lumia. Voi, kun olisi jaksanut olla reipas ja ulkoiluttaa kameraa jonain aurinkoisena päivänä, mutta minkäs teet, kun laiska on. Koda kuitenkin löysi tiensä jokaiseen otokseen...

...

Tänään käväistiin Helsingissä KV-näyttelyssä. Mukana neljä koikkeria, tuomarina Hannele Jokisilta. Tälle tuomarille ollaan tosiaan yritetty mennä useamman kerran siinä onnistumatta. Nyt onnistui.

En ole jaksanut päivittää tänne mitään 2,5 viikkoon. Melko laiskaa. Mutta muuten ei olla kyllä hirveesti laiskoteltu. Tässä välissä on käyty treenaamassa rallya kaksi kertaa ja aloitettu agilityn kesäkausi uudessa treeniryhmässä uuden koutsin kanssa. Ja kaikkein suurimpana juttuna sitten Kodan pitkääkin pitkemmän agilityn kisatauon katkeaminen. Tai onko se kisatauko, jos tauolla oltiin siksi, ettei tiedetty päästäänkö enää ikinä agissa kisaamaan? Päästiin kuitenkin ja jatkoakin toivottavasti seuraa!

Kodan aktiivinen viikonloppu jatkui sunnuntaina rally-tokokisojen merkeissä. Heti aamusta oltiin paikalla, jotta ehdittiin rauhassa käymään kävelyllä ja otettiinpa lämmittelyksi leikkimielinen mölliratakin (mukana ei-niin-virallisia kylttejä). Kaikki oli ilmeisen kohdallaan planeettojen asentoa myöten, koska Koda rallatteli aivan käsittämättömän hienon radan ja tuloksen!

Tänään Lahdessa oli Vappunäyttely, ryhmis. Koda osallistui ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan. Tuomarin vaihdos ei tehnyt suunnitelmiin muutosta ja lopputuloskin oli sellainen, ettei jälkeenpäinkään harmita. Sää oli aurinkoinen, mutta kova tuuli teki siitä kuitenkin melko kylmän. Oltiin tästä kuitenkin iloisia, koska vesisadetta povattiin vielä alku viikosta!

Arkisto

© 2015 Sanna Pyykkönen. Sisällön kopionti kielletty. All Rights Reserved.