×

Virhe

[OSYouTube] Alledia framework not found


Kodalla oli A-radalla kaasupohjassa, laajat kaarrokset ja tumpelo ohjaaja joten tulokseksi HYL, koska tuli hypättyä muuri väärään suuntaan. B-radalla vauhtia oli edelleen hyvin ja Koda kuunteli hienosti, mutta ohjaaja unohti KAKSI kertaa mihin piti mennä ja sähläsi, joten 5 kiellosta hypyllä ja 5 viimeisen hypyn rimasta joka tuli alas. B-radan virheistä siis 10 ja aika riitti kuitenkin ihan hyvin. Suoritusaika 47,36s, ia 56s., aikavirhe -8,64s. Sijoitus loppujen lopuksi viides.

Fido oli tänään hyvässä vedossa ja sai tulokset molemmilta radoilta. Harmittavasti A-radalta tuli yliaikaa hienon nollatuloksen kiusaksi. B-radalta Fidolle 10.

Koikkereita oli tänään kisaamassa muitakin. Inka otti hienosti A-radalta nousunollan ja sijoittui toiseksi. Onnea! Remuksella oli iloinen meininki ja meno kivan näköistä, mutta valitettavasti Remuksen mielestä radan ulkopuolella oli paljon mielenkiintoisempaa ja suoritukset jäivät lyhyenlaisiksi.

Kodan kanssa luultavasti kisataan seuraavan kerran vasta maaliskuun alussa, kun ei helmikuulle näytä oikein kisoja olevan tarjolla.

Taas pakkaset ovat kiristyneet ja ilmeisesti jokin lievä vatsatauti vaivaa koirapoikaa. Koda on ollut pari päivää hieman normaalia vaisumpi ja masu on murissut.

...

Agilitytauko on päättynyt ja vuoden ensimmäiset agiliitelyt otettu. Kooikereiden omaan valmennukseen oli taas tosi kiva mennä vaikka vähän jännittikin, että mitähän hommasta tulee, kun Kodalla taukoa lajista viitisen viikkoa! Mutta hienostihan tuo meni loppujen lopuksi.

Koda vietti piiitkän viikonlopun Suomussalmella ja ohjelman pääpaino oli leikkimisessä ehdottomasti. Lauantaina ehdittiin näyttelyynkin, mutta siitä oli jo juttua edellisessä päivismerkinnässä.

Näyttelyvuosi avattiin Kajaanin KV-näyttelyssä.
Koikkereita mukana 9kpl ja tuomarina Anca Giura Romaniasta.

"Very elegant male w good proportions
from the muzzle to the end of his tail.
Movement also elegant.
Good body & coat. Typical colour."
ERI, VAK1, PU1, CACIB, ROP

Ryhmäkehässä ei tuomari edes vilkaissut, mutta sehän olikin vain odotettavissa. Hauskaa oli, että romanialainen tuomarimme oli intoillut kehän laidalla ja tsemppaillut Kodaa Laughing Koda kyllä esiintyi isossa kehässä upeasti. Kai se ajatteli, että otetaan kaikki ilo irti, kun on musat ja kaikki joten niin poika ravasi kehään pitkin askelin, pää pystyssä ja häntä heiluen. Hauskaa siis oli vaikkei menestystä tullutkaan!

Koikkereiden VSP oli kaunis Ronja ja pitkään tuomari pähkäilikin rop-kehässä näiden kahden välillä. Onnea Ronjalle menestyksestä! Erityisonnittelut Kaisalle ja Akulle viimeisestä sertistä ja valioitumisesta! Koda myös kiittää Kaisaa hauskasta lelusta :)

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ja ihan hillittömät pakkaset! Lauantai-aamuna mittarissa -22 ja sunnuntaina aamulla -27! Reilun parin kymmenen pakkasissa Koda tarkenee vielä aika hyvin ulkoilla, joskin kunnon lenkkejä ei tehdä siltikään.

Ennen vuoden vaihdosta ehdittiin vielä kertaalleen agilityn pariin. Keskiviikkona käytiin tunnin verran Hyvinkään lämpöisessä hallissa seurana Sanna ja Rane sekä Saija, Fido ja Fayza. Koda oli lähinnä vaan katselemassa, mutta sai kaksi kertaa mennä semmoisen putki-hyppy iloittelu rallin.

Arkisto

© 2015 Sanna Pyykkönen. Sisällön kopionti kielletty. All Rights Reserved.